Käsikirjoitus The Batmanin jatko-osalle
Kirjoitettu 24.8.2022 klo.8:06
Hollywood Reporterin mukaan Mattson Tomlin on lyömässä hynttyyt yhteen Matt Reevesin kanssa The Batmanin jatko-osaa varten. Tomlin oli mukana työstämässä käsikirjoitusta The Batmanin kolmatta näytöstä varten, muttei ollut virallisesti yksi elokuvan käsikirjoittajista. Kokonaisuudessaan The Batmanin käsikirjoituksesta vastasivat Matt Reeves ja Peter Craig. Tomlin tunnetaan käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Sen lisäksi, että hänet tunnetaan yhtenä uusimman Batman-elokuvan käsikirjoituksessa mukana olleista tahoista, on Tomlin ollut käsikirjoittamassa vuonna 2021 ilmestynyttä Batman: The Imposter-sarjakuvaa.