DCEU:n hyllytetty Batman-elokuva
Kirjoitettu 29.1.2022 klo.13:35
Matt Reeves kertoo Screenrantin artikkelissa, miten hänen Batman-elokuvansa eroaa Ben Affleckin suunnittelemasta Batman-elokuvasta. Reeves ryhtyi valmistelemaan uutta Batman-elokuvaa saatuaan valmiiksi 2017 valmistuneen War for the Planet of the Apesin. Affleckin elokuva olisi tullut osaksi DC:n jaettua elokuvauniversumia, sisältänyt hahmoja aiemmista elokuvista ja ollut huomattavasti toiminnallisempi. Elokuvassa olisi esitelty myös Batgirl, joka on sittemmin saamassa oman elokuvansa HBO Maxille. Batman olisi kohdannut elokuvassa Joe Manganiellon esittämän Deathstroken. Reeves kertoi WB:lle, ettei olisi voinut ottaa ohjaustyötä vastaan, mikäli se edellyttäisi Batmanin sitomista yhtenäiseen DC-elokuvien universumiin.