The Flash (2023)
Kirjoitettu 3.11.2023 klo.18:30
Paremmin kauhuelokuvistaan ja erityisesti elokuvasta It tunnettu argentiinalaisohjaaja Andy Muschietti sai tehtäväkseen saattaa Flashin/Barry Allenin valkokankaalle. Elokuva oli pitkään tuotantovaikeuksissa vuosina 2020-22 koronan ja pääosan esittäjän henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, mutta näki lopulta päivänvalonsa kesällä 2023. Kuluvan vuoden parhaaksi sarjakuvaelokuvaksikin tituleeratussa The Flashissa parasta ovat ehdottomasti elokuvan kepeys, tahti ja Ezra Millerin suoritus nimikkohahmona. Elokuvan käsikirjoituksesta on vastannut Birds of Preystä ja Bumblebeestä tutuksi tullut Christina Hodson. Rehellisesti sanottuna tätä elokuvaa ei olisi välttämättä tarvinnut enää tehdä, koska James Gunnin ja Peter Safranin johtama elokuvauniversumi (DCU) tulee tuskin noteeraamaan enää tämän elokuvan tapahtumia. Itsenäisenä elokuvana The Flash toimii kuitenkin mukavana vaihteluna aiemmille DC:n filmatisoinneille.
Barry Allen (Ezra Miller) on on jatkanut Justice Leaguen tapahtumien jälkeen rikosten torjumista Flashina Central Cityssä, työskennellen päivisin rikostutkijana. Maailman nopeimman miehen elämää varjostaa hänen isänsä saama murhasyyte Barryn ollessa vasta lapsi. Koko elämänsä ajan Barry on yrittänyt todistaa isänsä syyttömyyden. Mies huomaa, että vauhtinsa lisäksi, hän kykenee juoksemaan valonnopeudella ja matkustamaan ajassa taaksepäin. Batman/Bruce Wayne (Ben Affleck) varoittaa Barrya sekaantumasta aika-avaruusjatkumon asioihin, mutta mies viis veisaa neuvosta ja on tuota pikaa matkaamassa ajassa taaksepäin todistaakseen isänsä syyttömyyden. Kaikki ei mene kuitenkaan aivan putkeen, sillä pian Barry huomaa olevansa jumissa rinnakkaistodellisuudessa, jonka Barrylla ei ole supervoimia eikä muitakaan supersankareita näy juuri mailla eikä halmeilla. Tämä on ikävä juttu, koska Man of Steel-elokuvasta tuttu kenraali Zod uhkaa pian samaisen maailman olemassaoloa. Barry lyöttäytyy yhteen rinnakkaistodellisuuden Barryn kanssa ja yrittää etsiä sopivia liittolaisia Zodin pysäyttämiseksi. Tästä alkaa lämminhenkinen seikkailu, jonka aikana kaksikko törmää jo eläköityneeseen ja erakoituneeseen Batmaniin/Bruce Wayneen (Michael Keaton) sekä Terästyttöön (Sasha Calle). Maailmojen törmätessä toisiinsa ja lähestyvän tuhon häämöttäessä hassunhauska poppoo yrittää tehdä kaikkensa maailmanrauhan puolesta.
The Flash kulkee lähes loistavasti alusta loppuun saakka. Elokuva alkaa vauhdilla eikä hidasta juuri missään vaiheessa. Mukana on jonkin verran huumoria, mutta sitä ei ole yritetty ympätä mukaan liiaksi, kuten Joss Whedonin versiossa Justice Leaguesta. Miller on elementissään tuplaroolissaan tulevaisuuden ja menneisyyden Barryna. 80-luvun Batman-elokuvien ystävät voivat puolestaan olla tyytyväisiä nähdessään Michael Keatonin jälleen Yön ritarina. Keaton on edelleen hyvä Batmanin roolissa ja näyttää siltä, ettei mies olisi koskaan lähtenyt roolista. Omaksi harmiksi täytyy vain sanoa, ettei hänen hahmonsa pääse täysin oikeuksiinsa elokuvan aikana. Sama koskee Ben Affleckin esittämää Batmania, jonka allekirjoittanut olisi toivonut näkevän paljon suuremmassa roolissa, ottaen huomioon, että kyseessä on herran viimeinen esiintyminen Yön ritarina. Sasha Callen esittämä Terästyttö on ehdottomasti elokuvan heikointa antia, ainakin mitä tulee sen hahmoihin. Calle yrittää antaa sankarittaresta traumatisoidun ja kaltoinkohdellun kuvan, mutta hänestä jää kaikkinensa hajuton vaikutelma.
Vaikka elokuva rullaa lähes loppuun saakka sujuvasti eikä aika käy pitkäksi, on sen loppupuoli sitten aivan toista luokkaa. Lopussa on mukana antikliimaksiton taistelu täynnä pauketta ja loputonta CGI-mellastusta. Elokuvan tietokonetehosteista on puhuttava sen verran, että välillä niistä syntyy vaikutelma kuin katsoisi videopeliä eikä elokuvaa. Omaa katselukokemusta ne eivät kuitenkaan haitanneet pahemmin. Kaiken kaikkiaan The Flash on mukiinmenevä sarjakuvaelokuva ja joutsenlaulu DCEU:lle, joka ei välttämättä jää sinne kirkkaimpien tähtien joukkoon. Jos ei muuta, niin ainakin elokuva muistetaan Ben Affleckin ja Michael Keatonin viimeisistä esiintymisistä Batmanin roolissa.
The Flash