Joker (2019)
Kirjoitettu 5.10.2019 klo.22:04
Todd Phillipsin (Kauhea kankkunen) ohjaama ja Scott Silverin (8 Mile) kanssa käsikirjoittama Joker on tuorein näkemys hahmon synnystä. Batmanin arkkivihollisesta on nähty vuosien kuluessa erilaisia inkarnaatioita hahmon lukuisista syntytarinoista johtuen. Hahmon tulkinnat ovat vaihdelleet psykopaattisesta tappajasta hassuttelevaan pelleen. Yhtä oikeaa tulkintaa ei ole, mikä vaikuttaa osaltaan hahmon suureen suosioon. Aikaisemmin Jokeria ovat valkokankaalla esittäneet Jack Nicholson ja Heath Ledger. Jokerin rooli on haastava kelle tahansa näyttelijälle, mutta onneksi Joaquin Phoenix ei yritä jäljitellä ketään, vaan tekee hahmosta omanlaisensa.
Joker on elokuvana juuri sellainen kuin se on itseään mainostanut, varoittavana esimerkkinä toimiva, vakava henkilökuvaan pohjautuva draama. Elokuva on tehty Tappava pila-sarjakuvan ja Martin Scorsesen elokuvien Koomikkojen kuninkas ja Taksikuski hengessä. Arthur Fleck (Phoenix) elää köyhyyden ja rikollisuuden kyllästämässä Gothamissa, jossa hän työskentelee tilauspellenä ja huolehtii sairaasta äidistään (Frances Conroy). Arthur haaveilee kuitenkin stand up-koomikon urasta ja ihailee talkshow-juontaja Murray Franklinia (Robert De Niro). Sen lisäksi, etteivät Arthurin lähtökohdat olisi jo muutenkin vaikeat, mies kärsii vakavasta masennuksesta ja muista mielenterveyden häiriöistä.
Elokuvan tarina ei ole monimutkaisimmasta päästä, mutta kokonaisuutena karu ja vahvasti nimikkohahmoon sidottu elokuva on piristysruiske tehostemyllytyksiin nojaavien sarjakuvaelokuvien maailmassa. Vaikka elokuvan juoni ei ole omaperäisimmästä päästä ja lainaa paljon aineksia Koomikkojen kuninkaalta ja Taksikuskilta, Phoenixin roolisuoritus Jokerina on raikas tuulahdus konnasta tehtyjen tulkintojen saralla. Elokuva ei olisi niin hyvä, ellei Phoenix näyttelisi loistavasti Jokeriksi muuntautumista. Katsojat pääsevät näkemään pala palalta Arthurin psyyken murtumisen ympäröivien olosuhteiden vuoksi.
Kyse on sarjakuvaelokuvasta, mutta katsojat saattavat huomata elokuvaan kätketyn yhteiskuntakritiikin. Gothamin rikkaat syyttävät köyhiä näiden huonoista elinoloista tavalla, joka tuo mieleen 70- ja 80-luvun newyorkilaisten elämän nurjan puolen. Samat olosuhteet eivät voi olla vaikuttamatta Arthuriin, halusi hän sitä tai ei. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että elokuva on loppuun saakka lohdutonta menoa. Arthur herättää katsojassa ristiriitaisia ajatuksia, sillä toisinaan hahmoa säälii, kunnes tämä tekee jotain puistattavaa. Toki Phoenixin roolisuorituksesta on tästäkin kiittäminen. Silti, ei voi olla miettimättä, että Jokerin toivoisi olevansa ilkeämpi ja saavansa elämänsä naurut hulluudestaan ja kaaoksestaan. Phoenixin Jokeri on pikemminkin surullinen pelle, joka syyttää ongelmistaan yhteiskuntaa.
Kokonaisuutena Joker on mielenkiintoinen lisäys Jokeriin liittyvien myyttien keskelle, joskin se hyötyisi enemmän omaperäisestä materiaalista. Elokuva on hyvää katsottavaa henkilöille, jotka haluavat tutustua rikoksenklovnin mielenmaisemaan ja hieman erilaiseen tulkintaan hahmosta. Joker ei kenties innosta katsojia, jotka ovat mieltyneet sarjakuvista tuttuun tarinankerrontaan ja Yön ritarin kaltaiseen rymistelyyn.
Joker