Batman v Superman: Dawn of Justice (2016)
Kirjoitettu 16.8.2024 klo.21:18
Batman-fanit odottivat innokkaasti vuonna 2016 ilmestyvää Man of Steelin (2013) jatko-osaa, jossa DC Comicsin kuningashahmot – Batman ja Teräsmies kohtaisivat ensimmäisen kerran valkokankaalla. Elokuva herätti kuitenkin ristiriitaisia tunteita useassa katsojassa. Elokuva, jonka oli tarkoitus jatkaa DCEU:n tarinaa ja kiriä Marvelin etumatkaa heidän Avengers-elokuviin nähden ei onnistunut lunastamaan odotuksiaan. Katsottuani elokuvan uudelleen pidemmän tauon jälkeen tuntemukseni eivät ole muuttuneet. Batman v Superman: Dawn of Justice (2016) on hankala elokuva arvosteltava vannoutuneellekin Batman-fanille. Elokuvasta haluaa pitää, mutta muutamat hyvät asiat, kuten Ben Affleckin roolisuoritus Batmanina eivät poista sitä tosiasiaa, että elokuvassa on paljon puutteita.
Elokuva alkaa sangen lupaavasti valottamalla toistamiseen Batmanin alkuperää, mutta tekee sen runollisella ja elegantilla tavalla. Vanhan Bruce Waynen uneksiessa aiemmasta elämästään, siirrymme Man of Steelin loppukohtaukseen, jossa kenraali Zod ja Teräsmies ottavat mittaa toisistaan tuhoutuvassa Metropoliksessa. Päivä pelastuu, mutta Bruce Wayne menettää taistelun tuoksinnassa useita työkavereitaan ja toteaa, että kryptonilainen muukalainen saattaa osoittautua ihmiskunnan turmioksi. Puolitoista vuotta noiden tapahtumien jälkeen Teräsmies on jatkanut urotekojaan, mutta yhteiskunta ei ole varma, mitä ajatella jumalallisesta pelastajastaan ja senaatti vaatii tätä vastaamaan teoistaan.
Voiko absoluuttista valtaa pitävä henkilö olla täysin hyvä vai turmeleeko se kenet tahansa, olipa yksilö kuinka vilpitön hyvänsä? Juuri nämä filosofiset pohdinnat kytkeytyvät keskeisesti elokuvan tarinaan. Yhteiskunta ja tiedotusvälineet miettivät Teräsmiehen tekojen oikeutusta ja sitä, missä menee niiden raja. Teräsmies puolestaan näkee Batmanin vigilantismin kansalaisoikeuksien polkemisena. Teemoissa on selkeitä kaikuja Frank Millerin sarjakuvasta The Dark Knight Returns. Mukaan soppaan sekoitetaan teollisuusmoguli Lex Luthor, joka manipuloi tapahtumia varjoista usuttaakseen sankarit toisiaan vastaan. Kuulostaako toistaiseksi mukiinmenevältä eikö totta? Reilun tunnin katselun jälkeen huomaa kuitenkin, että elokuvaan on sisällytetty useampikin tarina, mikä tekee juonesta vaikeasti seurattavan.
Ensin pohditaan Teräsmiehen roolia maailmassa, sankaruutta sekä hyvän ja pahan välistä eroa yleisellä tasolla. Seuraavaksi siirrytään miettimään keinoja Teräsmiehen kukistamiseksi, josta päästään tutkimaan metaihmisiä Justice League-elokuvan pohjustamiseksi. Lopuksi liittoudutaan yhteistä CGI-hirvitystä vastaan, joka ei vastaa ulkonäölllisesti sitä, mitä vuoden 2016 tietokonetehosteilta voisi odottaa. Kaikesta tästä seuraa se, ettei katsoja enää oikeastaan muista, miksi sankarimme taistelevat toisiaan vastaan. Vastakkainasettelu on keinotekoinen ja lopulta hyvin filosofinen. Sankareidemme ei tarvitse taistella toisiaan vastaan. Ja kun suuri mittelö lopulta koittaa, se ratkeaa surullisen kuuluisalla tavalla, jota tässä arvostelussa ei liene syytä mainita. Kaikesta näkee, että elokuvalla on pohjustettu Justice League-elokuvaa ja siihen on ängetty aivan liikaa tavaraa.
Puutteistaan huolimatta elokuva näyttää visuaalisesti upealta ja Hans Zimmerin sekä Junkie XL:n sävellykset kuulostavat hyvältä toimintaa katsoessa. Ben Affleck tekee uskottavan roolisuorituksen vanhempana Batmanina, joka on kuin suoraan Frank Millerin sarjakuvien sivuilta. Batmanin kohtaukset ovatkin yksi elokuvan parhaimmistoon lukeutuvia asioita ja onkin sääli, ettei mies saanut koskaan omaa Batman-elokuvaansa. Kaikille Batman-puristeille Affleckin tulkinta ei välttämättä sovi. Batfleck nujertaa hyvin väkivaltaisesti vastustajansa vähät välittämättä konnien hyvinvoinnista. Toinen asia, mikä hahmossa askarruttaa on se, miten helposti 20 vuotta rikoksia Gothamissa torjunut viittasankarimme on Lex Luthorin manipuloitavissa. Kyynistä maailmankuvaa on kuitenkin haastamassa Jeremy Ironsin esittämä hovimestari Alfred, joka ei ole kuin Michael Caine roolissaan, mutta istuu luontevasti karaistuneen lepakkosankarin aisapariksi. Henry Cavill tekee tuttua roolia Teräsmiehen roolissa, vaikka hahmo näyttääkin hieman alistuneelta eikä niin uljaalta, kuin hänet on totuttu näkemään sarjakuvien sivuilla. Kun Cavill esittää Clark Kentiä hahmossa näkyy jonkinlaista jämäkkyyttä, tämän yrittäessä tehdä lopun Batmanin raadollisuuksista journalismin turvin. Teräsmies taas vaikuttaa olevan hieman hukassa itsensä kanssa, mikä on toki odotettavissa häneen kohdistuvien yhteiskunnallisten paineiden vuoksi. Jesse Eisenbergin esittämä Lex Luthor apinoi Heath Ledgerin Jokeria, mutta ei häiritse niin pahasti allekirjoittanutta. Hänen roolinsa ei pilaa elokuvaa kokonaisuutena.
Edellisessä elokuvassa tarinan keskiössä journalismin ja tutkimustensa kanssa ollut Amy Adamsin Lois Lane jää hieman paitsioon tässä elokuvassa. Sama koskee Holly Hunterin esittämää senaattoria, joka ei muutaman palopuheensa lisäksi nouse merkittävämpään asemaan. Näkyvimmän roolin naishahmoista tekee lopulta Gal Gadot Ihmenaisena. Gadot vetää roolin hyvin, joskin koko hahmon esiintyminen elokuvassa vaikuttaa turhalta lisäykseltä, ollen yksi esimerkki siitä, miten kiire tekijöillä oli saada Justice League tulille.
Batman v Superman: Dawn of Justice olisi voinut olla parempi elokuva, kuin mitä se lopulta oli. Hyvää lähdemateriaalia oli käytettävissä, mutta se ei päässyt oikeuksiinsa elokuvan käsikirjoituksessa. Elokuvassa on yksinkertaisesti liian paljon tavaraa ja sen juoni on sekava. DC Comicsin olisi pitänyt keskittyä rauhassa hahmojensa esittelyyn omissa elokuvissaan. Sinänsä Batmanin esiintyminen elokuvassa ei ollut huono idea, mutta muissa medioissa Batmanin ja Teräsmiehen ensikohtaamisesta on saatu aikaan laadukkaampaa jälkeä. Loppujen lopuksi on todettava, että Batman-fanien ja elokuvankatsojien yleensäkin on varmasti vaikea viihtyä elokuvan parissa.
Dawn of Justice