Suomalaisen Batman-elokuvan ensiesitys
Kirjoitettu 8.3.2023 klo.17:19
Muropaketti uutisoi ensimmäisen suomalaisen Batman-elokuvan julkaisusta. Pekka Paalasen ohjaama lyhytelokuva Crime Alley esitetään Tampere Film Festivalilla. Esitykset järjestetään Cine Atlas 2:ssa torstaina 9.3.2023 kello 10.30 ja perjantaina 10.3.2023 kello 19.30. Crime Alleyn piti ilmestyä alun perin jo vuonna 2014, mutta ohjaajan henkilökohtaiset haasteet ja koronapandemia venyttivät elokuvan julkaisuprosessia. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, missä muualla elokuvaa tullaan näyttämään. Mahdollisia alustoja ovat YouTube ja Yle Areena.
Elokuvan rinnalla ollaan työstetty Crime Alley: Scars-nimistä sarjakuvaa, joka liittyy elokuvan tarinaan. Muropaketin sivuilta löytyy runsaasti uutisointia elokuvaan liittyen.
Aiheesta muulla: